Architonic

Vieser Architoniciin!

Architonic.com -sivusto on korkealaatuinen suunnittelun tuki ja inspiraation lähde arkkitehdeille, sisustussuunnittelijoille ja kaikille designista kiinnostuneille. Vuosittain jopa 16 miljoonaa ammattilaista ja designista kiinnostunutta vierailee sivustolla hakemassa parhaita tuotteita ja ratkaisuja omiin projekteihinsa. Ja nyt myös Vieser on osana tätä huippukokoelmaa.

Vieser on viime vuosina suunnannut katseensa yhä vahvemmin Pohjoismaihin, ja pyrkinyt viemään suomalaista laatudesignia myös muiden Pohjoismaiden tietoisuuteen. Architonic-alusta tuo osaltaan uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön eritoten ruotsalaisten ja norjalaisten suunnittelijoiden kanssa. Alustaa on pidetty arkkitehtien ja sisutussuunnittelijoiden ”karkkikauppana” sen korkealaatuisen ja laajan tarjonnan sekä todella vahvan visuaalisuutensa vuoksi. Siksi on hienoa, että pääsemme osaltamme tuomaan myös suomalaisten huippusuunnittelijoiden tuotantoa esille siellä.

Vieserin tavoitteena on tehdä kylpyhuoneessa myös kaivoratkaisuista osa näyttävää arkkitehtuuria. Näistä hyvänä esimerkkinä toimii Vieserin suuret puukannet, joilla kylpyhuoneen perustan, eli lattiakaivon, voi kääntää katseenvangitsijaksi ja vaikka koko sisustuksen teeman lähteeksi. Yksi näistä kansista – Vieser Dot Accoya – palkittiin vuonna 2020 Fennia Prize 20 -muotoilukilpailun kunniamaininnalla.

Vieser lähtee suomalainen muotoilu edellä myös osaksi Architonicin valikoimaa, tavoitteenaan viedä eteenpäin viestiä näyttävän designin mahdollisuuksista kylpyhuoneessa -toimivuudesta ja laadusta tinkimättä.

Tutustu Architonic -sivustoon.

SthlmPsst! Löydät meidät Architonicin lisäksi myös toiselta mielenkiintoiselta design-sivustolta.
Sthlm Says Hello – By Rum on upea designin kohtaamispaikka aikana jolloin messuja  ei voida järjestää.
Pääset tutustumaan sivustoon täällä.

Lisätietoja:

Anna Elo, Head of Marketing and Communications
anna.elo@vieser.fi/fi
+358 40 5812567

Kotimainen Vieser tarjoaa uniikkeja designkansia ja korkealaatuisia lattiakaivoratkaisuja rakennusalan ammattialaisten ja sisustussuunnittelijoiden tarpeisiin – sekä kodinomistajien inspiraatioksi ja iloksi. Tuotteita on valmistettu Pohjanmaalla, Suomessa jo vuodesta 1973. Vieser -lattiakaivoja on asennettu noin 6 miljoonaa kappaletta ja Vieserillä on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa